Sieraimiini tulvii pyhn veren lyhk,

hiekasta kuunharmaasta on tullut

tummempaa

nyt yss...

Mustaa



Syysaamun auringon noustessa jlleen

kirpen pakkasen ratsailla,

hengitykseni huuruaa silmissni...

Tuuli vaikeroi - selkni takoo,

hiekka rannalla paljastuu

syvnpunaiseen vrjytyneen.



Ikuisesti, luulen, monien muistiin

j tm aamu vainoamaan..

Ruumisrykkit kasvavat kuolleista

ristin ja poikien Isnmaan...



Ikuisesti, luulen, monien mieliss

viha sumentaa ajatuksen

mutta Sotamme on viisaudesta

pts veljiemme puolesta.



Taistelkaa puolesta synnyinmaan,

itienne kodin ja turvan takeeksi.

Pappi, pastori tai piispa miklie,

ristiinnaulitkaa omaan kirkkoonsa!



Luovuttamaan ei pid meidn,

loppuun asti vie vain yksi tie!

Julistamme sodan vastaan kirkkoa, loppuun asti vie vain yksi tie!



Kun avuton piispantytr on ensin

raiskattu,

ja vaikka viimeiset hpisivtkin

verist ruumista,

hnen stkivn ruumiinsa osia

sytetn...

Islleen...

vasta sitten piispa hirtetn

rakkaaseen pihakoivuunsa...

Tie vie kohti julmuutta,

synkn muiston rell.